Mainos

Finnair laskee tulosarviotaan

Matkustamohenkilöstön lakko maksoi Finnairille yhtiön arvioiden mukaan jopa 10 miljoonaa euroa. Finnair joutuukin laskemaan tämän vuoden tulosarviotaan.

Finnairin matkustamohenkilöstön viime viikolla olleen kaksipäiväisen lakon välitön tulosvaikutus on seitsemän miljoonaa euroa, Finnair kertoo. Arviot lakon jälkeisten lentovarausten menetyksistä on runsaat kolme miljoonaa euroa.

Finnairin koko vuoden toiminnallisen liikevoiton arvioidaan jäävän selvästi alle viime vuoden tason, mutta olevan kuitenkin voitollinen.

Lakon aiheuttamien kulujen ohella tulosarvion laskuun ovat vaikuttaneet myös lentotoimintapalvelujen ja lomaliikenteen jääminen tavoitteistaan.Lisäksi toisen vuosineljänneksen tulokseen kirjattiin 15 miljoonaa euroa kertaluonteisia järjestelykuluja.

- Tarkoituksenamme on kehittää konsernirakennetta kilpailukykyisemmäksi aiemmin julkistetun suunnitelmamme mukaisesti. Hallinnollisissa toiminnoissa olemme jo toteuttamassa muutoksia ja viime viikolla kerroimme kiinteistöpalvelujemme ulkoistamisesta. Myös työ Finnair Tekniikan toiminnan tehostamiseksi jatkuu, Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.