Mainos

Finnair: Sotavakuutusten vakuutustason turvaamiseen tarvitaan valtion takaus

Vakuutusyhtiöiden ilmoitus sotavakuutusten vakuutusturvan roimasta alentamisesta asetti maailman lentoyhtiöt, myös Finnairin, uuden tilanteen eteen.

Liikenne- ja viestintäministeriö sekä Finnair ehdottavatkin nyt, että valtio ryhtyisi takuumieheksi suomalaisille lentoyhtiöille puuttuvan vakuutusturvan osalta, Finnairin vakuutusasioita hoitava päälakimies Sami Sarelius kertoi tänään.

Ongelmana on, että jos vakuutuksen vakuutusturva ei vastaa minimitasoa, viranomaiset, rahoittajat ja koneiden vuokranantajat voivat kieltää lentämisen. Tärkeää hänen mukaansa olisikin nyt saada vakuutustaso niin korkealle, että epävarmuus koneiden lentomahdollisuuksista poistuisi.

-Maanantaina puolilta öin voimaan tulevissa sotavakuutuksissa vakuutustaso on kuitenkin asetettu niin alhaalle, että näin lyhyessä ajassa ei ole ehditty selvittää viranomaisten, rahoittajien ja koneiden vuokranantajien lopullista kantaa asiaan, Sarelius totesi.

Radikaali pudotus

Uusissa sotavakuutuksissa vakuutusturva kolmansien osapuolten osalta on pudonnut radikaalisti 1,75 miljardista dollarista 50 miljoonaan dollariin.

-Summa putosi niin alas, että jouduttiin tilanteeseen, jossa viranomaismääräykset sekä rahoittajien ja vuokranantajien vaatimukset eivät enää täyttyneet, Sarelius huomautti.

Uudet vakuutukset nostivat myös jokaisesta matkustajasta perittävää maksua 1 dollariin 25 senttiin. Epäselvyyttä on Sareliuksen mukaan nyt valtion aikeista uudessa tilanteessa.

-On aika lailla selvää, että valtiot eivät tue suoraan lentoyhtiöitä, eikä se nyt edes mitään auttaisi, koska rahallakaan ei voi saada tarvittavaa vakuutusta. Apua tarvitaan riskin kattamiseen, ei vakuutusmaksujen maksamiseen, Sarelius painotti.

Hänen mukaansa ainakaan Finnairin tavoitteena ei ole saada rahaa, vaan nimenomaan takaus sille, että vakuutustaso säilyy.

Sarelius tähdensi, että kaikki matkustajia ja lentokoneita koskevat vakuutukset ovat kunnossa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.