Mainos

Finnairille uusi simulaattori

Finnair on hankkinut Airbus-lentäjien koulutukseen simulaattorin kanadalaiselta CAE Electronics Ltd -yhtiöltä.

Yhtiön omien lentäjien lisäksi uudessa simulaattorissa on tarkoitus kouluttaa myös muiden yhtiöiden lentäjiä. Airbus-simulaattori maksaa noin 80 miljoonaa markkaa.

Uusien A320-sarjan lentokoneiden pilottien koulutukseen tarkoitetun simulaattorin vastaanottotarkastus on tehty kesän aikana. Viranomaiset ovat hyväksyneet simulaattorin käyttöön ja koulutus sillä alkoi tällä viikolla.

Finnair päätti vuonna 1997 hankkia Euroopan reittiliikenteensä runkokalustoksi 12 yhteiseurooppalaisen Airbus Industrien A320-lentokoneperheen konetta ja teki vielä lisävarauksen 24 lisäkoneeseen.

Kaksi ensimmäistä konetta on toimitettu yhtiölle kevään aikana ja seuraavat kaksi saapuvat vuoden lopulla. (STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.