Mainos

Finnairin tulos laski selvästi

Finnairin huhti-kesäkuun tulos heikkeni 28 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Yhtiön mukaan ensi vuoden maaliskuussa päättyvän tilivuoden tulos jää selvästi edellisvuotta heikommaksi.

Finnairin lentokone ilmassa


Finnair kertoi tänään osavuosikatsauksessaan, että tilivuoden ensimmäisen neljänneksen tulos oli 30,3 miljoonaa euroa, kun edellisvuonna vastaavalta ajalta yhtiö kertoi 41,9 miljoonan euron tuloksesta.

Lentoyhtiön liikevaihto kasvoi lähes 403 miljoonaan euroon edellisvuoden 395 miljoonasta. Osakekohtainen tulos heikkeni 0,39 eurosta 0,26 euroon.

Finnair supistaa kotimaan lentoja

Finnair aikoo lähivuosina investoida ennätykselliset summat uuteen kalustoon, kertoo pääjohtaja Keijo Suila. Yhtiö aikoo myös karsia tappiollisia reittejä sopeuttaakseen tarjontaa kysyntää vastaavaksi. -Kotimaan liikenteessä, jossa meillä on pahasti tappiollisia osia, luovumme osasta omaa liikennettä siellä, missä yhtiömme konetyyppi- ja kustannusrakenne eivät mahdollista järkevää taloudellista toimintaa, Suila sanoo.

Hänen mukaansa niin kotimaan kuin kansainvälisenkin liikenteen voimavarat on siirrettävä sinne, missä ne ovat kannattavia. Suilan mukaan Finnair korottaa hintoja syyskuussa Euroopan reittiliikenteessä. -Osana FinSmart ohjelmaa tutkimme mahdollisuuksia rakennejärjestelyihin eräiden tytäryhtiöiden osalta varmistaaksemme kilpailukykymme kilpailun tiivistyessä, Suila sanoo.

FinSmart ohjelma hakee ratkaisuja, jotka ovat kestäviä ja järkeviä ja palvelevat yhtiön kokonaisetua. -Tiedostamme, että kipeätkin ratkaisut ovat nyt väistämättömiä, hän sanoi.

Finnairin johdossa tulee syyskuun alussa voimaan organisaatiomuutoksia. Johtaja Henrik Arlen vastuualueena on konsernin keskushallinto ja hänelle kuuluvat kansainväliset suhteet, tietohallinto, viestintä, lakiasiat ja yrityssuunnittelu. Hän toimii myös pääjohtajan varamiehenä.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.