Mainos

Finnairin tulos romahti

Finnairin alkuvuoden tulos ennen veroja putosi tappiolle. Yhtiö uskoo koko vuoden olevan voitollinen.

Finnairin alkuvuoden tulos ennen veroja putosi 15,2 miljooonasta eurosta 4,7 miljoonaa euroa tappiolle. Liikevaihto putosi tammi-maaliskuussa 289,2 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 420,1 miljoonasta.

Finnair arvioi kysynnän elpyvän jatkossa. Yhtiö arvioi koko vuoden muodostuvan voitolliseksi.

Finnair kertoo, että syyskuun 2001 terroristi-iskujen jälkeen toteutetut tuotannon sopeutukset ja reittiverkoston muutokset sekä 115 miljoonan euron säästöohjelman vaikutukset näkyivät jo vuoden 2001 viimeisellä neljänneksellä sekä kuluvan vuoden 2002 ensimmäisellä neljänneksellä. Liikematkustusluokan kysyntä jatkui heikkona vielä alkuvuoden ajan, mutta ennakkovaraustilanteen perusteella on arvioitavissa jo elpymistä. Alkuvuoden aikana koko liikenteen matkustajakäyttöaste parani merkittävästi 3,8 prosenttiyksiköllä 72,6 prosenttiin. Uusi panostusalue on Aasian reittiliikenne, jonka tarjontaa yhtiö kasvatti lähes kolmanneksella.

Finnairin reittilentotoiminnan liikevaihto laski 5,8 prosenttia 278,6 miljoonaan euroon. Liiketappio oli 2,9 miljoonaa euroa. Viime vuonna liikevoittoa kertyi 18,1 miljooana euroa.

Lomaliikenteen liikevaihto laski 14,9 prosenttia 79,9 miljoonaan euroon. Liiketappio oli 3,3 miljoonaa euroa (0,4 milj. euroa). Lomaliikenteen tuotot myytyä henkilökilometriä kohti eli yksikkötuotto pysyi ennallaan. Rahtiliiketoiminnan liikevaihto laski 1,7 prosenttia 28,1 miljoonaan euroon. Liiketappio oli 0,2 miljoonaa euroa (1,1 milj. euroa).

Finnairin matkatoimistoalan liikevaihto nousi 4 prosenttia 23,4 miljoonaan euroon. Liikevoitto oli 0,6 miljoonaa euroa (1,0 milj. euroa). Yritysten liikematkustus- ja muiden matkakulujen vähentäminen on heikentänyt toimialan kannattavuutta.

Finnair korostaa, että yhtiö säästöohjelman läpivieminen sekä rakenteen kehittäminen ja fokusointi ydinliiketoimintoihin ovat yhtiön lähiajan keskeisiä toiminnan painopistealueita.

Finnairin laivastoon on tullut alkuvuonna kolme uutta Airbus A320 -perheen konetta sekä lomaliikenteen tarpeisiin kaksi Boeing B757 -konetta. Airbus-laivastoa vahvistetaan syksyllä vielä kahdella uudella koneella. Vuoden 2002 lopussa Airbus- koneita on yhteensä 17 ja vuoden 2003 loppuun mennessä Airbus- laivasto käsittää 22 konetta. Ikääntyviä DC-9 ja MD-80 -koneita vähennetään asteittain.

Reittiliikenteen kokonaistarjontaa henkilökilometreissä yhtiö vähentää vuonna 2002 vajaa 3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden 2002 aikana lisätään Aasian reittiliikenteen kapasiteettia uuden kaukoliikennestrategian mukaisesti yli 30 prosenttia.

Suurimmat leikkaukset ovat kohdistuneet Euroopan, Pohjois-Atlantin ja kotimaan liikenteeseen. Euroopan liikenteessä tarjontaa vähennetään vuonna 2002 noin 11 prosenttia. Lomaliikennettä supistetaan noin 8 prosenttia. Matkustajamääriä ei ole pyritty nostamaan yksikkötuottojen kustannuksella. Käyttöasteen kohentaminen ja säästöohjelman toteuttaminen parantavat yhtiön kannattavuutta ja varmistavat osaltaan terveen talouden jatkossakin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.