Mainos

Finnlines karsii kuluja ja vähentää väkeä

Varustamoyhtiö Finnlines aikoo karsia kuluja ja supistaa henkilöstöä. Yhtiö kertoo, että rahtikuljetusten vähenemisen vuoksi kuljetuskapasiteettia vähennetään kysyntää vastaavaksi. Lisäksi ydinliiketoimintaan kuulumattomista toiminnoista voidaan luopua.

Laivarahtien määrä lähti viime vuoden lopulla jyrkkään laskuun, mikä Finnlinesin mukaan vaikuttaa yhtiön liikevaihtoon ja tulokseen ainakin alkuvuoden ajan.

Ankean loppuvuoden vuoksi Finnlinesin viime vuoden tulos ennen veroja painui yli kolme miljoonaa euroa tappiolle, kun yhtiö vuotta aiemmin teki yli 40 miljoonan euron voiton.

Heikon tuloksen ja synkkien näkymien vuoksi Finnlinesin hallitus esittää, ettei yhtiö maksaisi tänä vuonna osinkoa lainkaan.

Finnlinesin ja yhtiön vähemmistöomistajan Ilmarisen riita viime vuoden osinkojen suuruudesta jatkuu yhä käräjäoikeudessa. Finnlinesin pääomistaja on italialainen Grimaldi Group.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.