Mainos

Finnlines paransi roimasti

Varustamokonserni Finnlinesin ensimmäisen vuosipuoliskon tulos parani 63 prosentilla edellisvuodesta. Myös yhtiön liikevaihto kasvoi.

Tammi-kesäkuun hyvän kehityksen ansiosta Finnlines arvioi koko vuoden tuloksensa olevan edellisvuotta parempi. Loppuvuonna euroalueen taloustilanteen odotetaan kuitenkin hidastavan edelleen Suomen merikuljetusten kasvua. Kotimaisen kysynnän yhtiö ennustaa pysyvän kohtuullisella tasolla ja Venäjän kuljetusten kehittyvän myönteisesti.

Yhtiön tulos ennen satunnaiseriä oli 25 miljoonaa euroa eli noin 150 miljoonaa markkaa. Kasvua edellisvuoteen kertyi 9,7 miljoonaa euroa. Myös konsernin liikevaihto kasvoi. Se oli 295 miljoonaa euroa eli noin 1,8 miljardia markkaa. Edellisvuonna tammi-kesäkuun vaihto oli 265 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi sekä satamatoiminnoissa että varustamo- ja merikuljetustoimialalla. Luvut eivät sisällä yhtiön saksalaista Team Lines -ostoa, joka liitetään tuloslaskelmaan elokuun alusta lähtien. Finnlines osti huhtikuussa loput saksalaisen Team Linesin osakekannasta kymmenellä miljoonalla eurolla eli noin 60 miljoonalla markalla.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.