Mainos

FK:n Kauppi: Minulla on hallituksen luottamus

Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi sanoo kokevansa, että hänellä on liiton hallituksen luottamus. Etujärjestön hallitus oli tänään koolla.

Finanssialan keskusliiton hallituksen puheenjohtajan Ari Kaperin mukaan Kaupin asema ei ollut millään tavalla esillä hallituksen kokouksessa. Hallitus kuitenkin päätti asettaa työryhmän, joka selvittää FK:n toiminnan tehostamista ja kehittämistä. Mitään tarkkoja säästötavoitteita ei asetettu, mutta valmista pitäisi tulla muutamassa viikossa.

FK:n ympärillä on kiehunut viime aikoina. Etujärjestön budjetin suurin rahoittaja OP-Pohjola ei ole kokenut saavansa tarpeeksi katetta rahoilleen, ei tuloksina eikä tasapuolisuutena edunvalvonnassa.

Kauppalehti uutisoi eilen, että OP-Pohjola haluaisi vaihtaa FK:n nykyisen toimitusjohtajan Piia-Noora Kaupin tilalle uuden vetäjän. OP-Pohjola ei ole kommentoinut uutista.

Nordean varatoimitusjohtaja Kaperi piti erittäin valitettavana, että keskustelu Kaupin asemasta on tullut julkisuuteen. Edunvalvontatoiminnassa on aina asioita, joista jäsenet ovat erimielisiä, hän totesi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.