Mainos

Fortum ja ministeriö napit vastakkain ydinvoima-asiassa

Energiayhtiö Fortum arvostelee valtiovarainministeriön viimeviikkoista ydinvoimalausuntoa yksipuolisuudesta.

Ministeriö on arvioinut, että Fortumin markkinaosuus voisi nousta jo liian määrääväksi, jos se saisi ainoana yhtiönä ydinvoimaluvan. Tällä voisi olla VM:n mukaan vaikutusta sähkön hintaan.

Fortum muistuttaa, että yhtiöllä on vain 13 prosentin osuus Pohjoismaisista sähkömarkkinoista.

- Fortum ei toimi missään olosuhteissa vapaan hinnanmuodostuksen vastaisesti, yhtiö ilmoittaa vastineessaan.

Fortum on ministeriön kanssa samaa mieltä siitä, että ydinvoimaluvat pitäisi myöntää kaikille kolmelle hakijalle ja investointien olisi hyvä päästä ripeästi liikkeelle. Myös ministeriön huoli rakentamisen ylikuumenemisesta, jos kolme suurta ydinvoimahanketta lähtisivät liikkeelle yhtä aikaa, saa Fortumilta ymmärrystä.

Fortum on valmis porrastamaan omaa hankettaan niin, että Loviisa3 otettaisiin käyttöön vasta vuosina 2022-23. Muut hakijayhtiöt Teollisuuden Voima ja Fennovoima pyrkivät saamaan omat voimalansa valmiiksi viitisen vuotta aikaisemmin 2010-luvun lopulla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.