Mainos

Fortum tekemässä jättikaupan Venäjällä

Energiayhtiö Fortum on harppaamassa Venäjän markkinoille kahden miljardin euron yrityskaupalla. Kansainväliset uutistoimistot kertoivat myöhään illalla, että Fortum olisi voittamassa huutokaupan venäläisestä alueellisesta energiayhtiöstä.

Huutokaupan järjestäjä, Venäjän energiajätti RAO UES, kertoi kaupasta Moskovassa. Se on osa valtion sähkötuotannon yksityistämistä.

Uutistoimistojen mukaan Fortum pääsee enemmistöomistajaksi Uralin alueella toimivaan TGK-10-yhtiöön. Ensin Fortum ostaa venäläisyhtiöstä 55 prosentin siivun 790 miljoonalla eurolla. RAO UES:n edustaja kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan, että lisäksi Fortumilla on oikeus merkitä TGK-10:n uusia osakkeita yli 77 prosentin omistusosuuteen asti.

Enemmistöomistajaksi nouseminen maksaisi Fortumille kaikkiaan melkein 2,1 miljardia euroa. Kauppasumma olisi uusi ennätys Venäjän energiamarkkinoilla, sillä uralilaisyhtiö on varsin velkainen.

Fortum vielä vaitelias kaupasta

Fortum kertoi tänään jättäneensä ostotarjouksen venäläisestä yhtiöstä. Fortum viittasi tiedotteessaan TGC-10:een, mikä mitä ilmeisimmin kuitenkin viittaa uralilaisyhtiöön.

Fortum ei kuitenkaan vahvistanut uutistoimistojen tietoja ostotarjouksen sisällöstä. Yhtiöllä ei ollut vielä virallista vahvistusta huutokaupan tuloksista.

- Asia on RAO UES:in hallituksessa huomenna, sen jälkeen palataan asiaan, sanoi viestintäjohtaja Maria Romantschuk.

TGK-10 ilmoittaa kotisivuillaan tuottavansa sähköä ja lämpöä pääasiassa maakaasulla. Yhtiön tuottama energia käytetään Tsheljabinskin, Tjumenin ja Kurganin alueilla.

Fortum on aiemmin ilmoittanut hakevansa aktiivisesti asemia Venäjän markkinoilla. Yhtiö on pitänyt yritysostojen kynnyksenä vähintään 25 prosentin osuutta ostettavasta yhtiöstä.

Fortum omistaa neljänneksen Koillis-Venäjällä toimivasta energiayhtiöstä. TGC-1-niminen yhtiö toimii muun muassa Karjalassa ja Pietarissa, ja sillä on kaikkiaan 55 voimalaitosta. Energiayhtiön pääomistaja on niin ikään Venäjän valtion sähköyhtiö RAO UES. Suomalaisyhtiö osti äskettäin TGC-1:ltä viiden miljoonan tonnin arvosta päästövähennysyksiköitä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.