Mainos

Fortumin Lilius: Sähkön hinta liian alhainen

Energiakonserni Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius pitää sähkön hintaa liian alhaisena.

Mikael Lilius

Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius sanoo Energiauutisissa, että sähkön nykyinen hintataso on riittämätön kannattavan toiminnan ja uuden tuotankapasiteetin rakentamisen kannalta.

Lilius pitää hintoja liian alhaisina niin energian myynnin kuin säänneltynä säilyneen siirronkin puolella. Nykyinen hintataso ei hänen mielestään mahdollista uuden tuotantokapasiteetin rakentamista. Lilius kuitenkin vakuuttaa, että Fortum aikoo olla tosissaan mukana, jos ja kun TVO jättää rakennuslupahakemuksen viidennestä ydinvoimalasta.

Lopullisen investointipäätöksen TVO:n toiseksi suurin osakas tekee Liliuksen mukaan vasta sitten, kun hankkeen yksityiskohdat ovat selvillä.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.