Mainos

FT: Zalandossa karut työolot – "27 km kävelyä työpäivän aikana"

Verkkokauppa Zalandon työoloja arvostellaan Saksassa, kertoo Financial Times -lehti. Epäkohtia paljastui, kun paikallinen tv-kanava RTL lähetti toimittajansa työskentelemään Zalandon Erfurtissa sijaitsevaan varastoon.

Toimittajan mukaan hän joutui kahdeksantuntisen työpäivän aikana kävelemään jopa 27 kilometriä. Eräs työntekijä kertoi, että varastolle tilataan harva se päivä ambulanssi.

Kohu on kiusallinen Zalandolle, joka harkitsee parhaillaan pörssilistausta.

Yhtiön edustajan mukaan ongelmat liittyvät osin siihen, että työntekijät eivät ole tottuneet kävelemään pitkiä matkoja. Hän vakuutti, että työprosesseja pyritään kehittämään.

Verkkosivuillaan Zalando kertoi, että henkilöstölle tehdyn kyselyn mukaan 88 prosenttia on tyytyväisiä työhönsä.

Erfurtin varastolla työskentelee 2000 työntekijää.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.