Mainos

General Motors ja Chrysler ovat tehohoidon tarpeessa

Amerikkalaisten autotehtaiden tehohoito vaatii ennakoituakin paljon enemmän rahaa.

General Motorsin ja Chryslerin saneerausselvityksistä ilmenee, että niiden rahantarve on kasvanut räjähdysmäisesti ja niiden pitäminen hengissä taantuman yli nielee vielä kymmeniä miljardeja valtion varoja.

- Tarvitsemme lisää valtion rahoitusta ainakin 7,5 miljardia dollaria. Se kasvattaisi valtion kokonaistuen tässä jatkuvassa alamäessä noin 30 miljardiin dollariin 2011 mennessä, General Motorsin pääjohtaja Rick Wagoner sanoo.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriön nettisivuilla GM kertoo, että jopa 47 000 työpaikkaa eri puolilla maailmaa pitää vähentää jo tämän vuoden aikana. Näistä 26 000 lähtee Yhdysvaltain ulkopuolelta.

Seuraavat 20 000 työpaikkaa vähennetään vuoteen 2012 mennessä. Autojätin omistama ruotsalainen Saab voi yhtiön mukaan hakea konkurssisuojaa jo tässä kuussa, mikäli se ei saa rahoitusta Ruotsin valtiolta.

GM julistaa, että yhtiön rahat loppuvat jo ensi kuussa, mikäli lisärahoitusta ei saada.

Chrysler-yhtymä on jo ilmoittanut puolestaan tarvitsevansa viisi miljardia dollaria valtion rahoitusta.

Tällä tietoa automerkkien valikoimista katoavat ainakin Saab, Hummer, Saturm ja PT Cruiser.

(MTV3-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.