Mainos

Guardian: Jättivuoto sveitsiläispankista paljastaa miljardien veronkierron

Sveitsiläisen pankkijätin HSBC:n tytäryhtiö on auttanut varakkaita asiakkaitaan välttämään veroja ja salaamaan miljoonien dollareiden omaisuuksiaan, kertoo sanomalehti Guardian.

Lehti perustaa tietonsa laajaan pankista vuotaneeseen aineistoon, jota useiden medioiden toimittajat ovat päässeet tutkimaan.

Tytäryhtiö on tarjonnut joillekin asiakkailleen pimeitä tilejä, joilla välteltiin asiakkaiden kotimaan veroviranomaisia. Lisäksi se on lehden mukaan myös tarjonnut pankkitilejä kansainvälisille rikollisille ja korruptoituneille liikemiehille.

Historian suurin pankkivuoto sisältää tiedostoja vuosilta 2005–2007. Tietoja on noin 30 000 tililtä, joilla on ollut yhteensä yli 100 miljardia euroa.

HSBC:n vuodettu aineisto perustuu pankin it-työntekijän Herve Falcianin vuonna 2007 hakkeroimiin tietoihin.

Maailman toiseksi suurin pankki HSBC on myöntänyt väärinkäytökset tytäryhtiössään.

– Myönnämme ja olemme vastuussa valvonnan laiminlyönnistä, pankki sanoi tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan tytäryhtiötä ei ole täysin liitetty HSBC:hen vuonna 1999 tehdyn oston jälkeen, mikä on mahdollistanut tytäryhtiössä merkittävästi alemman vaatimustason.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.