Mainos

Hallitus: Heinola kärsii eniten UPM:n saneerauksista

Hallituksen mukaan kipeimmin UPM:n ratkaisut tehtaiden sulkemisesta koetaan Heinolan seudulla.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan Heinola pysyy jatkossakin äkillisen rakennemuutoksen alueena, jonne pyritään saamaan korvaavia työpaikkoja.

Myös Lappeenrannassa ja Luoteis-Pirkanmaalla ryhdytään etsimään korvaavia työpaikkoja välittömästi.

- Tietysti toivomme, että yt-neuvotteluissa voitaisiin vielä löytää keinot, jotta tehtaita ei tarvitsisi sulkea. Mikäli näin kuitenkin käy, on ryhdyttävä etsimään korvaavia työpaikkoja näille alueille. Ikävä kyllä korvaavat työpaikat eivät tule välttämättä samalle toimialalle, sanoo Pekkarinen.

UPM ilmoitti tänään vähentävänsä lähes 900 työpaikkaa vaneritehtailta ja sahoilta. Yhtiö suunnittelee sulkevansa Heinolan vaneritehtaan ja sahan, Kaukaan vaneritehtaan sekä Parkanon tehtaan.

Katso Jussi Kärjen raportti Heinolasta

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.