Mainos

Halpa sähkö Fortumin riesana – yhtiö etsii uusia tulovirtoja

Energiayhtiö Fortum odottaa, että sähkön hinta Pohjoismaissa pysyy matalana vielä pitkään, mutta aikoo jatkaa uusien tulovirtojen kehittämistä.

Sähkön halpuus näkyi tammi-maaliskuun tuloksessa. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto laski ensimmäisellä neljänneksellä 275 miljoonaan euroon edellisvuoden 343 miljoonasta. Liikevaihto laski 1 040 miljoonasta 989 miljoonaan.

Toimitusjohtaja Pekka Lundmark kuvaili tulosta kuitenkin tyydyttäväksi.

– Siihen nähden, miten alhaalla sähkön hinta on, tämä tulos on ihan OK-tasolla. Meillä on paljon asioita meneillään yhtiössä. Me emme todellakaan jää odottamaan ja toivomaan, että jos ne hinnat joskus tästä paranisivat, niin tekisimme parempaa tulosta, Lundmark sanoi.

Fortum on alkuvuonna tehnyt useita yritysostoja eri maista ja eri aloilla, ja lisää on suunnitteilla. Yhtiöllä on erittäin vahva tase sähköverkkojensa myynnin jälkeen.

– Suurin piirtein kahden seuraavan vuoden aikana meidän on tarkoitus laittaa se tase töihin. Paljon on tehty, mutta vielä enemmän on tulossa.

Pitkään jatkuneet neuvottelut venäläisestä TGC-1-vesivoimayhtiöstä ovat sitä vastoin yhä kesken, eikä niille ole asetettu mitään aikataulua.

– Meillä ei juuri tällä hetkellä ole mitään porukkaa bunkkerissa neuvottelemassa, Lundmark totesi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.