Mainos

Halti uhkaa irtisanoa väkeä - työntekijöitä siirretään Kaukoitään

Suomalainen vaatevalmistaja ja retkeilyalan Halti uhkaa irtisanoa noin kymmenen henkilöä. Yhteistoimintaneuvottelujen ensimmäinen kierros saatiin päätökseen tänään.

– Neuvottelut koskevat tuotannon yksikköä. Irtisanomisuhka koskee viidestä kymmeneen henkilöä, Haltin toimitusjohtaja Martti Uusitalo kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa yt-neuvotteluilla pyritään parantamaan yhtiön toimintaa.

– Siirrämme tiettyjä osia tuotannosta lähemmäs tuotantolaitoksia Kaukoitään. Meillä on tytäryhtiö tälläkin hetkellä Kiinassa. Sinne suuntaan ollaan tämän tytäryhtiön alle kaavailemassa tiettyjen toimenpiteiden siirtämistä.

Osa Haltin väestä saattaa siirtyä siis työskentelemään yhtiön tytäryhtiöön ulkomaille. Haltissa työskentelee noin 70 henkilöä ja irtisanomilla saadaan aikaan muutamien satojentuhansien euron säästöt.

– Saamme tehokkuutta aikaan sekä suoraviivaistamme toimintaamme, Uusitalo perustelee.

Lopulliset päätökset irtisanomiset tehdään noin kuukauden aikana.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.