Mainos

Härmälä vetäytyi itse Rautaruukin äänestyksestä

Vuorineuvos Jukka Härmälä on ilmoittanut Rautaruukin yhtiökokouksessa, ettei hän ole käytettävissä yhtiön hallituksen jäseneksi.

Härmälän ilmoitus merkitsi, ettei Rautaruukin yhtiökokouksen tarvinnut äänestää hallituksen kokoonpanosta. Härmälä perusteli kieltäytymistään sillä, että lopputulos olisi ollut selvä, eikä olisi ollut mitään mieltä vaivata osakkeenomistajia.

Valtio vastusti kokouksessa Härmälän valintaa luottamuspulan vuoksi. Äänestäminen uhkasi, koska Rautaruukin nimitysvaliokunta esitti Härmälälle jatkoa yhtiön hallituksessa.

Valtio pudotti Härmälän jo aiemmin toisen valtionyhtiön Outokummun hallituksesta.

Härmälä on Stora Enson entinen toimitusjohtaja, jota on syytetty tappiolliseksi osoittautuneista Yhdysvaltain-kaupoista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.