Mainos

Hartwallin tulos reilusti plussalle

Panimoyhtiö Hartwallin kasvu jatkui alkuvuonna ja kannattavuus parani. Yhtiön liikevaihto nousi tammi-kesäkuussa 363,1 miljoonaan euroon (liki 2,2 miljardiin markkaan), mikä oli yli neljänneksen vuoden takaista enemmän. Liikevaihdon kasvusta valtaosa kertyi Venäjän ja Baltian markkinoilta. Tulos rahoituserien jälkeen kasvoi vielä rivakammin eli 41 prosenttia 64,3 miljoonaan euroon, 382 miljoonaan markkaan.

Myynti on mennyt hyvin myös heinäkuussa, joten yhtiö ennakoi koko vuoden tuloksen muodostuvan aiempia arvioita paremmaksi. Myös liikevaihto ja liikevoitto kasvavat huomattavasti.

Hartwall vahvisti alkuvuoden aikana asemiaan sekä kotimaassa että Venäjällä ja Ukrainassa. Baltiassa markkinaosuus hieman laski. Kotimaassa Hartwallin tuotteiden menekkiä haittasi sää, sillä keväällä kelit olivat ajoittain jopa edellisvuotta huonommat. Panimoalan kokonaismarkkinat jäivätkin yhtiön mukaan alkuvuonna hieman vuoden takaista pienemmiksi.

Hartwallin kotimaan liikevaihto kasvoi kuitenkin melkein viisi prosenttia 150,9 miljoonaan euroon eli noin 897 miljoonaan markkaan. Hartwallin puoliksi omistama Venäjän ja Baltian panimoalan markkinajohtaja BBH taas peräti tuplasi liikevaihtonsa vuoden takaisesta 212,2 miljoonaan euroon eli noin melkein 1,3 miljardiin markkaan. BBH myös liki kaksinkertaisti liikevoittonsa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.