Mainos

Heinäkuun vienti kasvoi kolme prosenttia

Suomen vienti kasvoi heinäkuussa kolme prosenttia viime vuoden heinäkuusta. Tuonti kasvoi seitsemän prosenttia, kertoo Tulli.

Suomen vienti oli heinäkuussa kolme prosenttia viime vuoden heinäkuuta suurempaa, käy ilmi Tullin ennakkotiedoista. Vienti oli arvoltaan 3,8 miljardia euroa. Tuonti kasvoi samaan aikaan seitsemän prosenttia ja oli arvoltaan 3,4 miljardia euroa. Kauppataseen ylijäämää kertyi 0,4 miljardia euroa.

Vienti EU-alueelle kasvoi prosentin ja oli arvoltaan kaksi miljardia euroa. EU:n ulkopuolisen viennin arvo oli heinäkuussa 1,8 miljardia euroa, mikä on kuusi prosenttia viimevuotista enemmän.

Tuonti EU-alueelta kasvoi neljä prosenttia ja oli arvoltaan kaksi miljardia euroa. EU:n ulkopuolisen tuonnin arvo nousi 12 prosenttia ja oli yhteensä 1,5 miljardia euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.