Mainos

Heinemann Kauppalehdessä: Valtion osuus Finnairista pienemmäksi

Valtion osuus lentoyhtiö Finnairissa pienenee tulevaisuudessa, uskoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Klaus W. Heinemann.

Heinemann sanoo Kauppalehden haastattelussa, että kymmenen vuoden päästä valtio tuskin omistaa enemmistöä Finnairista. Hän uskoo valtion kuitenkin pysyvän yhtiössä osakkaana.

Heinemannin mielestä aika on kypsä muutokseen.

– Kuten vanhemmat, valtiot hoitivat homman tiettyyn pisteeseen asti. Lentoyhtiöiden on aikuistuttava ja seisottava omilla jaloillaan, hän sanoo Kauppalehdessä.

Valtion omistuksen pieneneminen vauhdittaisi Heinemannin mukaan Finnairin osakekurssin nousua ja antaisi nykyistä vapaammat kädet laajentua. Hän olisi kiitollinen, jos valtio suhtautuisi omistukseensa avoimin mielin, koska osa tulevaisuuden järjestelyistä saattaa vaatia omistuspohjan muuttamista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.