Mainos

Helsingin pörssi lopetti laskuun

Tapahtumarikas pörssiviikko on päättynyt laskutunnelmiin Helsingissä. Päivän mittaan jonkin verran elpynytkin Hex-yleisindeksi jäi lopulta 8223 pisteeseen, ja laskua kertyi noin 2 prosenttia.

Painorajoitettu portfolioindeksi laski samaan tahtiin päätyen niukin naukin 3000 pisteen yläpuolelle. Vilkkaimmin kauppaa käytiin Nokialla. Yhtiön osake halpeni reilun prosentin jääden 26 euroon. Eniten päivän aikana ottivat takkiinsa UPM-Kymmene, jonka kurssi aleni 19 prosenttia. Alavireessä olivat myös myös Comptel, -15 prosenttia, ja Evia, -11 prosenttia. Harvojen nousijoiden joukossa oli mm. A Company, joka kallistui noin 12 prosentilla. Alle 10 prosentin nousun saavuttivat Benefon sekä Alma Median molemmat osakkeet. Toimialoista myönteisimmin kehittyi Alman imussa media. Sen lisäksi plussalle päätyi vain muut palvelut. Suurinta lasku oli finanssialalla. Vakuutustoimiala aleni noin neljä prosenttia ja sijoitus kolme. Pankissa ja rahoituksessa alenema oli noin kaksi prosenttia. Vaikka uutispuolella päivä oli viikon hiljaisin, vaihto ei jäänyt aivan alakanttiin. Kokonaisvaihtoa kasaantui noin 872 miljoonaa euroa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.