Mainos

Helsingin pörssi nousi pohjalukemista

Pörssikurssit päätyivät maanantaina perjantaisia pohjalukemia korkeammalle. Helsingin markkinoilla odoteltiin jo Nokian seuraavan päivän välitietoja kuluvasta vuosineljänneksestä. Yleistä kurssikehitystä kuvaava hex-indeksi päätyi 1,2 prosentin nousuun. Sen pisteluvuksi tuli 5889,8. Painorajoitettu porfolioindeksi puolestaan nousi 0,6 prosenttia 2823,9 pisteeseen.

Nokian osake laski aamupäivällä miinukselle investointipankkien Merrill Lynch ja J. P. Morgan annettua synkät arvionsa matkapuhelinkaupan kehittymisestä. Iltapäivällä hinta tokeni kuitenkin yli 13 euron ja päätyi 13,31 euroon. Nousua edellisviikon päätöslukemaan kertyi näin 2,1 prosenttia.

Sonera kallistui niin ikään reilut kaksi prosenttia. Sen päätöshinta oli 3,85 euroa. Toimialoista eniten kallistuivat vakuutusalan osakkeet. Ne nousivat keskimäärin 3,7 prosenttia. Laskijoita olivat puolestaan kuljetusalan osakkeet, jotka halpenivat 1,4 prosenttia perjantaista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.