Mainos

Helsingin pörssi päätyi miinukselle

Euroopan pörssien kurssit ovat laskeneet tällä viikolla enemmän kuin kolmeen vuoteen. Paniikkia pörsseissa ovat aiheuttaneet euroalueen velkakriisi sekä huolet maailmantalouden odotettua hitaammasta kasvusta.

Tämänpäiväisiä tappioita pienensi hieman Yhdysvalloista saatu tieto, jonka mukaan maan työllisyysluvut ovat odotusten vastaisesti parantuneet heinäkuussa.

Tietojen ansiosta kurssit olivat hetkittäin plussalla, mutta esimerkiksi Lontoon ja Frankfurtin pörssit sulkivat hetki sitten yli 2,7 prosenttia miinuksella.

Helsingin pörssin päätyi tänään prosentin miinukselle.

Helsingin pörssin markkina-arvosta on kadonnut kahdessa viikossa kuudesosa. Osakkeiden arvo on laskenut 117 miljardiin euroon, ilmenee pörssin tilastoista.

Myös sijoittajien koko alkuvuoden saldon painui pahasti pakkaselle. Helsingin pörssin markkina-arvosta on huvennut lähes kolmannes tänä vuonna.

(MTV3 - STT)

Katso Pasi Myöhäsen juttu (Seitsemän uutiset 5.8.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.