Mainos

Hintikka puolustelee Igelin valintaa

Soneran hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka puolustelee Telian toimitusjohtajan Anders Igelin valintaa Telia-Soneran hallitukseen.

Hintikka perustelee Igelin kiisteltyä nimitystä uuden yhtiön hallitukseen "tietynlaisella jatkuvuudella".

Hintikan mukaan Igel on vastannut Telian ja Soneran niputtamisesta yhdeksi toimivaksi yhtiöksi, ja hänet haluttiin alkuvaiheessa mukaan hallitukseen, koska sen katsottiin helpottavan uuden yhtiön käynnistysvaihetta.

Australiassa lomaileva Hintikka ei vastannut eilen suomalaisten tiedotusvälineiden kyselyihin, mutta kommentoi asiaa tämän päiväisessä Svenska Dagbladet -lehdessä. Igelin valitsi Telia-Soneran hallitukseen Hintikan ja Telian hallituksen puheenjohtaja Lars-Eric Peterssonin muodostama kaksihenkinen nimitysvaliokunta.

Hintikka sanoo Svenska Dagbladetille keskustelleensa asiasta useaan otteeseen myös Suomen liikenne- ja viestintäministerin Kimmo Sasin kanssa, joka vastusti Igelin nimitystä.

Hintikka huomauttaa myös, että Igelin on määrä jättää paikkansa jo kevään yhtiökokouksessa. Silloin tilalle valitaan sekä Teliasta että Sonerasta riippumaton jäsen, kuten Suomen ja Ruotsin välinen osakassopimus edellyttää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.