Mainos

HK Ruokatalolle uusi toimitusjohtaja

HK Ruokatalon uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kai Seikku.

Vuonna 1965 syntynyt Seikku siirtyy HK Ruokataloon hasan&partnersin toimitusjohtajan ja McCann-Ericksonin maajohtajan tehtävästä.

Seikku aloittaa jo syyskuun alussa kotimaan teollisuudesta vastaavan HK Ruokatalo Oy:n toimitusjohtajana. Koko konsernin johtoon hän nousee ensi huhtikuun alusta lukien, jolloin nykyinen konsernijohtaja Simo Palokangas jää eläkkeelle.

Seikku on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on Turo Tailorin, Trainershousen ja Broadcastersin hallitusten jäsen.

Borgström: HK Ruokatalo hyötyy bränditaitajasta

HK Ruokatalon tulevaa toimitusjohtajaa Kai Seikkua voi pitää todellisena yllätysvalintana, mutta HK Ruokatalon hallituksen puheenjohtaja Marcus Bergström uskoo yhtiön hyötyvän Seikun taidoista niin kotimaassa kuin ulkomailla.

-Kotimaisen kaupan kilpailun kiristyessä Seikulla on tarjota vahvaa osaamista kaupan ja teollisuuden tuotemerkkistrategiasta, Borgström sanoi.

Lisäksi hän muistuttaa Seikulla olevan kokemusta kansainvälisistä tehtävistä. Sitä tarvitaan, koska HK on laajentanut toimintaansa Baltiaan ja erityisesti Puolaan. Kaupan kilpailun kiristyminen merkitsee Borgströmin mukaan sitä, että kauppa valitsee entistä tarkemmin yhteistyökumppanit. Vääntöä joudutaan käymään kaupan omien brändien kanssa.

HK Ruokatalo aloitti uuden toimitusjohtajan etsinnän viime syksynä. Borgströmin mukaan nyt aikaansaadulla ratkaisulla sukupolvenvaihdos voidaan viedä hallitusti läpi.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 12.04.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.