Mainos

Höylää itte korttis!

Tilanne on tuttu yhä useamman kaupan kassalla: myyjä on juuri vetänyt ostoksesi läpi kassalta ja ojennat maksu- ja etukorttisi myyjälle. Myyjä ei kuitenkaan korttejasi huoli, vaan osoittaa sinulle maksupäätelaitetta.

Monella menee kuitenkin tässä vaiheessa sormi suuhun pohtiessa miten päin kortit täytyy laitteesta vetää. Esimerkiksi yhä useammassa K-ryhmän kaupassa asiakkaan pitää käsitellä itse sekä plussa- että sirukorttinsa, jotka toimivat laitteessa eri tavalla.

Miksi asiakasta "kiusataan" korttien käsittelyllä, Keskon rahoitusjohtaja Heikki Ala-Seppälä?

- Nykyinen kansainvälinen suositus on, että kuluttaja ei luovu kortistaan. Noudatamme sitä myös plussakortin kanssa ja samalla nopeutamme kassatapahtumaa sirukorttimaksamisessa. Tarvittaessa asiakasta tietysti autetaan.

Hämmennystä aiheuttaa myös se, että joissain kaupoissa myyjä käsittelee yhä etukortin, mutta sirukortti pitää syöttää laitteeseen itse.

Esimerkiksi S-ryhmän kaupoissa vain sirullisen etukortin omistaja höylää itse etukorttinsa. SOK:n talous- ja rahoitusjohtaja Jari Annala kuitenkin arvioi, että myös S-ketju saattaa pikkuhiljaa siirtyä kohti käytäntöä, jossa asiakas höylää itse kaikki korttinsa.

- Tähän sirukorttimaailmaan sisältyy se ajatus, että asiakkaan pitäisi pystyä pitämään kiinni kortistaan maksutapahtuman ajan. Ja varmaan siitä syystä tätä prosessia on viilattu siihen suuntaan, että asiakas hoitaa sitten kokonaisuudessaan maksutapahtuman.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.