Mainos

HS: Ollila jätti ilmoittamatta sijoitusyhtiönsä Luxemburgissa

Nokian entisellä toimitusjohtajalla Jorma Ollilalla on ollut sijoitusyhtiö Luxemburgissa yli vuosikymmenen ajan, kertoo Helsingin Sanomat.

Ollila ei ole ilmoittanut sisäpiirirekisterissä sijoitusyhtiötään. Hän ei listannut kokonaan omistamaansa, vuonna 2000 perustettua Kestrel-yhtiötä toimiessaan Nokian toimitusjohtajana vuosina 1992-2006.

Toiminta on mahdollisesti rikkonut arvopaperimarkkinalakia. Sen mukaan pörssiyhtiön toimitusjohtajan ja hallitusten jäsenten on ilmoitettava määräysvallassaan olevat yhteisöt sisäpiiri-ilmoituksessaan.

Ilmoituksella halutaan varmistaa, ettei pörssiyhtiön johdossa oleva henkilö käytä hyväkseen sisäpiiritietoa, jolla voi olla vaikutusta yhtiön osakkeeseen.

Ollila kertoo HS:lle juristinsa tulkinneen, ettei Kestrelin kohdalla syntynyt ilmoitusvelvollisuutta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.