Mainos

HS: Taantuma kurittaa ravialaa

Ravialalla menee heikosti joka saralla, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Vuonna 2008 alkaneen talouden taantuman myötä kaikki ravialan tunnusluvut ovat kääntyneet laskuun.

Ravipäivät, kilpailevien hevosten ja ohjastajien määrät ovat vähentyneet. Lämminveritammojen astutusmäärä on laskenut yli 35 prosenttia, mutta ravialan kehittämisestä ja kasvatustoiminnasta vastaavan Hippoksen jalostusjohtajan mukaan tilanne on vielä korjattavissa.

Jalostusjohtaja Minna Mäenpää on kuitenkin erittäin huolissaan suomenhevosten tilanteesta ja rodun tulevaisuudesta. Suomenhevostammojen astutukset ovat vähentyneet niin, että ne ovat jo alempana kuin kertaakaan 1990-luvun laman aikana.

Myös ravipelaaminen on laskussa, vaikkei se olekaan vähentynyt prosentuaalisesti yhtä paljon kuin muut alan tunnusluvut. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.