Mainos

HS: Työeläkemiljardien valvonnassa paljastui iso aukko

Suomen työeläkkeiden pohjana olevien eläkesijoitusten valvonnasta on paljastunut iso aukko, uutisoi Helsingin Sanomat.

Puute liittyy eläkeyhtiöiden asiakkaidensa kanssa tekemiin liiketoimiin, joiden raportoinnista Finanssivalvonnalle (Fiva) on laissa erikoissäännökset.

HS:n mukaan Fiva myöntää nyt, että se ei ole tutkinut eläkeyhtiöiden Fivalle kertomia merkittäviä ja poikkeuksellisia liiketoimia. Osa eläkeyhtiöistä on käyttänyt työhyvinvointirahoja vastoin tarkoitusta asiakkaiden kalasteluun eikä työhyvinvoinnin lisäämiseen. 

Julkiset raportit ovat HS:n mukaan paljastaneet, että varsinkin suurimmat eläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen ovat käyttäneet julkisia eläkevaroja asiakkaiden kalasteluun vuosikausia. Yksittäiselle asiakkaalle on lehden mukaan luvattu jopa miljoonien eurojen työhyvinvointirahoja. 

Fivan uusi linjaus salata työhyvinvointirahat tekee niiden käytön julkisen seuraamisen mahdottomaksi.

Työeläkeyhtiöiden tuottojen supistumisesta kerrottiin huhtikuussa:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.