Mainos

Huoltamoyrittäjät suivaantuivat Finanssivalvonnalle eläkekassakiistassa

Huoltamoyrittäjien mukaan eläkemaksut ovat vaarassa nousta Finanssivalvonnan toiminnan takia.

Liikennepalvelujen eläkekassa Viabek katsoo joutuneensa selvitystilaan osittain sen vuoksi, että Finanssivalvonnan tulkinnat pääomaturvatun sijoituksen arvosta ovat muuttuneet.

Viabek-eläkekassa osti vuonna 2007 25 miljoonan joukkovelkakirjalainan. Eläkekassan mukaan sijoituksen piti olla pääomaturvattu ja niiden piti tuottaa voittoa, mutta toisin kävi.

– Finanssivalvonta on muuttanut alkuperäisestä kantaansa. Ennen sijoitus hyväksyttiin takuusummasta tilinpäätökseen. Tulkinta on muuttunut ja nyt se on tämän päivän kurssin mukainen tulkinta, kertoo Viabek-eläkekassan yrittäjäosakas, huoltamoyrittäjä Heikki Löfgren.

Löfgrenin mukaan vuosina 2008 ja 2009 tilinpäätökseen sijoituksen arvoksi kirjattiin hankintahinta, 25 miljoonaa euroa. Sen jälkeen Finanssivalvonta muutti tulkintaansa, kun tehtävään tuli uusi valvoja.

Sijoitus piti kirjata päivän arvon mukaan. Viime joulukuussa, vuoden 2011 tilinpäätöshetkellä, sen arvosta katosi yli puolet yleisessä markkinamyllerryksessä.

Nyt eläkekassa on selvitystilassa. Se ei pysty laatimaan sellaista riskienhallintasuunnitelmaa eikä taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelmaa, jolla toiminta turvattaisiin.

Osastopäällikkö Marja Nykänen Finanssivalvonnasta ei kommentoi yksittäistä valvottavaa koskevia asioita.

MTV3 Uutisten tietojen mukaan eläkekassan yrittäjäosakkaat eivät aio hyväksyä Finanssivalvonnan muuttunutta tulkintaa huomisessa eläkekassan kokouksessa. Se tarkoittaisi yrittäjäosakkaille yli 13 miljoonan euron lisälaskua.

– Monelle se on konkurssin paikka. Kaikki eivät selviä. Tuntuu kohtuuttomalle, Löfgren toteaa.

Myös toinen, Yrittäjien Eläkekassan Oma on asetettu selvitystilaan huhtikuussa.

Eläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Matti Vuoria ihmetteli Talouselämässä, että onko Finanssivalvonnan toiminta pettänyt, kun kaksi eläkekassaa on joutunut selvitystilaan.

Katso Johanna Tuurin juttu (Seitsemän uutiset 24.5.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.