Mainos

Hyvä vesitilanne laskenut pörssisähkön hintaa

Vesitilanteen selvä parantuminen kaikissa Pohjoismaissa painaa pörssisähkön hintaa alaspäin. Osalle sähkönkäyttäjistä onkin luvassa hinnanalennuksia kevään aikana.

Läheskään kaikille alennuksia ei kuitenkaan ole luvassa. Moni sähköyhtiö ehti ostaa varastoon kallista pörssisähköä eikä pysty siitä alennuksia antamaan.

-Puoli vuotta sitten tilanne näytti monen kohdalla siltä, että on viisasta ostaa ne sähköt jo etukäteen taskuun koska oli odotettavissa hinnannousua vielä silloin, kertoo liiketoimintajohtaja Heikki Rantamäki Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:stä.

On todennäköistä, että halvalla pörssisähköllä houkutellaan asiakkaita vaihtamaan sähköyhtiötä. Alennuksista on tullut toistaiseksi vähän ilmoituksia. Energia-alan keskusliitto ei suostu arvioimaan kuinka moni jäsenyritys niihin pystyy.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 09.01.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.