Mainos

Ilmarisen eläkevarojen sijoitustuotto parantui

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sijoitussalkun tuotto on parantunut tammi-kesäkuussa 1,1 miljardiin euroon viime vuoden 892 miljoonasta.

Sijoitussalkun tuotto oli 3,4 prosenttia, kun se viime vuonna samaan aikaan oli kolme.  

Toimitusjohtaja Harri Sailaksen mukaan Euroopan talouskasvu oli ennakoitua heikompaa, kun taas Yhdysvaltojen talouden elpyminen paransi sijoitusympäristöä.  

– Ilmarisen ensimmäinen vuosipuolisko sujui odotusten mukaisesti. Pidän sijoitustuottoa olosuhteisiin nähden kohtuullisena, toimitusjohtaja Harri Sailas kertoo tiedotteessa.  

Ilmarisen reaalinen sijoitustuotto vuodesta 1997 on neljä prosenttia. Eläketurvakeskus käyttää 3,5 prosentin reaalista tuotto-oletusta arvioidessaan työeläkemaksun kehitystä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.