Mainos

IMF ja Venäjä pääsemässä sopuun lainoista

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ilmoitti tänään, että se on pääsemässä sopuun lainakiistoista Venäjän kanssa. Järjestön mukaan tärkeimmistä asioista on nyt päästy yhteisymmärrykseen, ja muutamat jäljellä olevat kysymykset voidaan ratkaista lähipäivien aikana. Myös venäläiset kertoivat tänään, että neuvotteluissa on edistytty ja että he odottavat IMF:n luovuttavan jäädyksissä olleen 640 miljoonan dollarin lainaerän joulukuun alkupuolella.

IMF myönsi Venäjälle 4,5 miljardin dollarin lainan viime heinäkuussa, mutta jäädytti sen kuitenkin heti ensimmäisen erän jälkeen rahanpesuskandaalien vuoksi. IMF on vaatinut Venäjää julkistamaan keskuspankin asiakirjat sekä muuttamaan talouttaan muutenkin läpinäkyvämmäksi ennen toisen lainaerän luovuttamisesta.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.