Mainos

Asiantuntija pitää selvänä: Kreikasta Suomelle kuuden miljardin euron tappiot

Kreikka tarvitsee taloutensa tasapainottamiseksi lisälainaa ainakin 50 miljardia euroa. EU-velkojien osuus tästä potista olisi 36 miljardia euroa, arvioi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF torstaina.

Ex-pankkiiri Stefan Törnqvist kommentoi perjantaina MTV:lle Kreikan tilannetta Suomen näkökulmasta niin, että enemmin tai myöhemmin Suomelle lankeaa tilanteesta lähes kuuden miljardin euron tappiot. 

– Me joudumme palaamaan markkinatalouteen jossain vaiheessa ja pysymään jossain säännöissä. Kolme vuotta sitten emme pysyneet ja nyt olemme voimakkaasti tukeneet toisiamme ja vastuussa toistemme veloista. Tätä voi jatkua pitkäänkin, mutta toivottavasti ei. 

Hän sanoo toivovansa, että Kreikka äänestää sunnuntain kansanäänestyksessä lainaehtojen hyväksymistä vastaan, jotta kissa-hiiri-leikki loppuu ja Suomen poliitikot ratkaisemaan Suomen ongelmia. 

Kreikkaan hirttäytyminen voisi Törnqvistin mukaan pahimmassa tapauksessa johtaa koko EU:n tuhoon. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.