Mainos

IMF: Suomessa tarvitaan tiukempaa menokuria

Kansainvälinen valuuttarahasto on huolissaan Suomen työmarkkinoiden kiristymisestä ja palkkapaineista.

Suomen talous porskuttaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tutkijoiden mukaan tällä haavaa mallikkaasti. Talouden tilaa pidetään monessa suhteessa jopa kadehdittavana.

- Suomella menee niin hyvin, että riskinä on, että tulette liian tyytyväiseksi, sanoi IMF:n valtuuskunnan johtaja Lorenzo Figliuoli esitelleessään IMF:n arviota Suomen taloudesta Helsingissä tänään.

Figliuolin mielestä nyt ei ole kuitenkaan aika tuudittautua tyytyväisyyteen.

Ikääntymisestä talouskasvun jarrumies

Suomen talouden ukkospilvet vaanivat jo muutaman vuoden päässä, sillä ikääntyminen uhkaa jarruttaa talouskasvua ja lisätä julkisia menoja. Kuitenkin kasvavien eläke- ja hoitomenojen rahoittamiseen tarvittaisiin vahvaa talouskasvua.

Pähkinänkuoressa ongelma on siinä, että eläkeläisväestön määrän arvioidaan Suomessa kasvavan ensi vuosikymmenellä 300 000:lla ja työikäisen väestön määrän vähenevän 200000:lla.

Figliuolin mielestä tulevaisuuden kasvu edellyttää etenkin ikääntyvien työntekijöiden ja nuorempien ikäluokkien työllisyysasteen petraamista. IMF:n mukaan nykyistä suuremmat palkkaerot mahdollistamalla työvoimaan saataisiin mukaan myös tuottavuudeltaan alhaisten alojen työntekijät.

Vaikka työvoimapula nostaa päätään joillakin aloilla, niin Suomessa on edelleen vajaat 200 000 työtöntä. Samaan aikaan avoimia työpaikkoja on ennätysmäärä. Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamisessa on ongelmia niin alueellisesti kuin ammatillisesti. Ekonomistit kutsuvat tätä kohtaanto-ongelmaksi. IMF arvioi, että entistä suurempi maantieteellinen palkkajousto voisi tasoittaa työvoiman vähäistä liikkuvuutta.

IMF patistaa menokuriin

IMF:n Suomessa vierailulla oleva asiantuntijaryhmä suosittelee tiukkaa otetta julkisen talouden hoidossa.

Vaikka Suomen julkinen talous on tällä hetkellä eurooppalaisittain erittäin hyvässä tikissä, on IMF:n mukaan menokuriin tarvetta. Väestön ikääntyminen nimittäin asettaa paineita julkisen talouden vireelle tulevaisuudessa. Figliuolin mukaan myös suhdannenäkökulmasta julkisen talouden menokuri olisi järkevää, sillä Suomen talous kasvaa hieman sen potentiaalista kasvuvauhtia nopeammin ja työmarkkinatilanne on kireä.

Hallituksen budjettikehykset vuosiksi 2008-2011 viittaavat julkisen talouden rahoitusaseman heikkenemiseen huolestuttavasti eli julkisyhteisöjen osalta noin kahdella prosentilla BKT:stä.

Inflaatiomörkö voi nostaa päätään

Julkisuudessa on esitetty varoitteluja, että Suomen talouden vire olisi nyt turhankin lämpöinen. Vaikka talouskasvu hidastuukin tänä vuonna, näkymät ovat IMF:n mukaan edelleen hyvät. IMF arvioi, että talouden kasvu tulee todennäköisesti olemaan noin kolme prosenttia ja työllisyydenkin pitäisi edelleen kohentua.

Julkisuudessa on arvioitu, että talouden hyvä vire ja palkkakierroksen siirtyminen liittotasolle ovat lisänneet riskejä inflaatiomörön heräämisestä. IMF odottaa, että inflaatio kiihtyy hieman, joskin euron viimeaikaisella vahvistumisella saattaa olla inflaatiota hillitsevä vaikutus. IMF:n mielestä riskinä kuitenkin on, että tuottavuuden kasvuun perustumaton palkkojen nousu heikentää kilpailukykyä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.