Mainos

Inflaatio hidastui marraskuussa

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio hidastui marraskuussa. Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan inflaatio tippui viime kuussa 1,6 prosenttiin, kun se lokakuussa oli 1,9 prosenttia.

Inflaatiota hidasti ennen kaikkea polttonesteiden halpeneminen ja korkojen lasku. Polttonesteiden halpeneminen alensi inflaatiota 0,8 prosenttiyksikköä ja korkojen lasku 0,4.

Kuluttajahintoja nosti viime vuodesta eniten elintarvikkeiden kallistuminen 0,7 prosenttiyksiköllä. Vuodessa yli yhdeksän prosenttia kallistuneen lihan osuus tästä oli runsas kolmannes. Vuokrien nousu vaikutti puolestaan inflaatioon 0,3 prosenttiyksikköä. Myös julkisen liikenteen, sähkön ja valmismatkojen hinnat kohosivat viime vuoden marraskuusta.

Kuukausimuutos kuluttajahinnoissa oli lokakuusta marraskuuhun 0,4 prosenttia.

EMU-inflaatio 2,1 prosenttia

Eurostatin ennakkotietojen mukaan inflaatio oli EMU-maissa marraskuussa 2,1 prosenttia. Suunta oli alaspäin, sillä lokakuussa EMU-inflaatio oli 2,4 prosentin tasolla. Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin mukaan vastaava inflaatio oli Suomessa marraskuussa 2,1 prosenttia.

Eurostatin ennakkotiedot perustuvat Saksan ja Italian julkaisemiin ennakkotietoihin ja energian hintakehitykseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.