Mainos

Instrumentariumin tulos painui alkuvuonna

Terveystuotteita valmistavan Instrumentariumin tulos tippui hieman viime vuodesta. Yhtiön tulos ylsi alkuvuonna reiluun 49 miljoonaan euroon.

Instrumentariumin tulos jäi alkuvuonna hieman vuoden takaisesta.


Amerikkalaisen General Electricin havitteleman terveydenhuoltoalan teknologiaa valmistavan Instrumentariumin alkuvuoden tulos supistui hieman viimevuotiseen verrattuna. Yhtiön rahoituserien jälkeinen tulos tammi-kesäkuussa oli 49,4 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 51,1 miljoonaa euroa.

Yhtiön liikevaihto sen sijaan kasvoi 491,6 miljoonaan euroon viime vuoden alkupuolen 489,5 miljoonasta eurosta. Yhtiön liikevaihto kasvoi, vaikka euron vahvistuminen suhteessa dollariin on Instrumentariumin mukaan hidastanut vuoden alkupuoliskolla liikevaihdon kasvua. Vaikutuksen arvioidaan jatkuvan myös loppuvuoden aikana. Kokonaisuudessaan yhtiön tilannetta luonnehditaan vakaaksi.

Instrumentarium ja General Electric solmivat yhdistymissopimuksen viime joulukuussa. Yhdistymishanke on tällä hetkellä EU-komission kilpailuviranomaisten tutkittavana.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 23.07.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.