Mainos

Islannin valuuttatulot eivät riitä lähivuosien velkojen maksuun

Islanti ei pysty hoitamaan kaikkia lähivuosina erääntyviä valuuttamääräisiä velkojaan, varoittaa Islannin keskuspankki Sedlabanki. Tiukassa valuuttasäännöstelyssä viidettä vuotta elävän Islannin valuuttatulot ovat liian pienet erääntyviin velkoihin verrattuna.

Tärkein syy velanhoitokyvyn ylittymiseen on konkurssiin menneen Landsbankin Islannin-toimintojen ostaminen uudelle pankille. Landsbankin lainan laina-aikaa on joko jatkettava tai laina on jälleenrahoitettava, arvioi Sedlabanki rahoitusmarkkinoiden vakauskatsauksessaan.

Keskuspankin mukaan islantilaisia pankkeja luotottaneet sijoittajat saavat takaisin korkeintaan kolmasosan lainoistaan ja sijoituksistaan. Syksyllä 2008 romahtaneiden Glitnirin, Kaupthingin ja Lansdbankin konkurssipesien varat olivat viime vuoden lopussa vain 35 prosenttia niiden veloista.

Pankkien pitkä pesänselvitys on vielä kesken. Pankkien velkojat menettävät kuitenkin vähintään kaksi kolmasosaa sijoituksistaan.

Sijoittajien tappiot ylittävät 55 miljardia dollaria. Menetykset ovat viisi kertaa suuremmat kuin Islannin viime vuoden bruttokansantuote.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.