Mainos

Jääkiekkoliitolla iso laskuriita Leijona-sponsorin kanssa

Jääkiekkoliitto ja sitä sponsoroinut kiinteistövälitysyhtiö syyttävät toisiaan laskujen laiminlyönnistä.

Suomen Jääkiekkoliitto on vienyt kiinteistövälitysfirman oikeuteen laskusaatavista. Jääkiekkoliitto vaatii Remax-ketjuun kuuluvalta AvaaOvi-yhtiöltä yli 80 000 euroa.

Riita liittyy kahden vuoden sponsorisopimukseen, josta yhtiö on maksanut alle puolet.

Kiinteistövälitysyhtiö kieltäytyy maksamasta laskua vedoten omiin saataviinsa. Yhtiön mukaan liitto ei ole maksanut sille vuokraa kahdesta aitiosta viime kevään MM-kisoissa. Yhtiö vaatii Jääkiekkoliitolta yli 94 000 euroa.

Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen ilmoitti MTV:n uutisille tekstiviestillä, että liitto ei kommentoi keskeneräisiä asioita.

Nurminen kuitenkin kiisti Remaxin väitteen siitä, että liitto olisi jättänyt aitiovuokrat maksamatta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.