Mainos

Japani asetti rangaistustullit Yhdysvaltain tuonnille

Maa turvautui rangaistustulleihin, koska Yhdysvallat ei ole muuttanut polkumyyntilainsäädäntöään WTO:n sääntöjen mukaiseksi.

Japani on ottanut ensimmäisen kerran maan historiassa käyttöön rangaistustullit. Maa seurasi Euroopan unionin ja Kanadan esimerkkiä ja asetti lisätulleja Yhdysvalloista tulevalle tuonnille. Rangaistustullit asetettiin, koska Yhdysvallat ei ole muuttanut polkumyyntilainsäädäntöään WTO:n sääntöjen mukaiseksi kauppajärjestön päätöksestä huolimatta.

Päätöksen mukaan Japani soveltaa 15 prosentin lisätulleja 15 tuoteryhmään kunnes USA muuttaa lainsäädäntönsä WTO:n sääntöjen mukaiseksi. Lisätulleja asetettiin muun muassa terästuotteille, koneenosille, painokoneille, trukeille ja teollisuushihnoille. Rangaistustullien arvo nousee 52 miljoonaan dollariin.

Euroopan unioni, Japani, Brasilia, Kanada, Chile, Intia, Meksiko ja Etelä-Korea haastoivat Yhdysvallat WTO:n riitojenratkaisuun niin sanotun Byrdin lisäyksen vuoksi. Lisäyksen perusteella Yhdysvallat jakaa polkumyynnistä määrätyt rangaistusmaksut valituksen tehneille yrityksille. Riitojenratkaisuelin valtuutti valittajat asettamaan Yhdysvalloille rangaistustullit, jotka nousevat 72 prosenttiin polkumyyntimaksuista.

WTO:n riitojenratkaisuelin tuomitsi Byrdin lisäyksen kauppajärjestön sääntöjen vastaiseksi tammikuussa 2003. Päätöksen mukaan Yhdysvaltain piti muuttaa lainsäädäntönsä WTO:n sääntöjen mukaiseksi joulukuun 2003 loppuun mennessä. WTO antoi luvan rangaistustullien käyttöön viime vuoden lopulla.

Yhdysvallat on jakanut yrityksille polkumyyntimaksuja jo yhteensä yli miljardi dollaria vuosina 2000-2004. EU:n toukokuun alussa käyttöön ottamat rangaistustullit ovat aluksi noin 28 miljoonaa dollaria. Ellei Yhdysvallat kumoa Byrdin lisäystä, yrityksille maksettujen polkumyyntimaksujen arvioidaan nousevan tänä vuonna jo 1,6 miljardiin dollariin.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.