Mainos

Japani kauppaa valaanlihaa kouluruokaloihin

Japanin hallitus kauppaa valaanlihaa kouluille alihintaan, jotta lihan kulutus kasvaisi.

Japanilaisen Kyodo-uutistoimiston selvityksen mukaan tuhannet japanilaiskoulut tarjoavat oppilailleen valaanlihaa. Lihan myy kouluille Japanin kalastusviraston alainen valaidentutkimuslaitos ICR, joka kauppaa lihaa kolmasosalla markkinahinnasta.

Kansainvälinen valaanpyyntikomissio IWC kielsi valaanpyynnin kaupallisiin tarkoituksiin vuonna 1986. Japani kiertää pyyntikieltoa väittämällä, että ICR pyytää valaita tieteellistä tutkimusta varten. Siitä huolimatta suuri osa valaanlihasta päätyy kauppojen hyllyille ja ravintoloihin.

Valaanliha oli Japanissa tavallista kouluruokaa viimeksi 1960- ja 1970-luvuilla. Kyodon mukaan valaanliha on viime vuosina tehnyt paluun koululaisten lautasille sitä mukaa kun Japani on kasvattanut pyyntimääriään.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.