Mainos

Japanin talous kääntyi nousuun

Japanin talous kääntyi kasvuun huhti-kesäkuussa ensimmäistä kertaa talouskriisin puhkeamisen jälkeen.

Maailman toiseksi suurimman talouden bruttokansantuote nousi 3,7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Alkuvuodesta bruttokansantuote kasvoi lähes prosentin. Käänteeseen vaikutti erityisesti viennin kasvu.

Analyytikot odottavat Japanin talouskasvun jatkuvan vuoden loppuun. Se saattaa kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi, sillä Japani on voimakkaasti riippuvainen viennistä ja siten muiden maiden taloustilanteista.

Myös Saksassa ja Ranskassa on nähty viime aikoina merkkejä talouden elpymisestä.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.