Mainos

Jippii hakee saneeraukseen

Jippii Group on jättänyt yrityssaneeraushakemuksen. Hakemuksen jättäminen ei kuitenkaan vaikuta yhtiön toimintoihin Suomessa ja ulkomailla. Yhtiön kurssi laski Helsingin pörssissä 15 prosenttia.

Saneeraushakemuksen taustalla on Jippiin rahoitustilanne, jota ei vakauttavista toimenpiteistä huolimatta ole saatu tasapainoon. Hakemuksen jättäminen merkitsee Jippii Groupin operatiivisen toiminnan vakauttamista ja velkojatilanteen rauhoittamista.

Hakemuksen jättämiseen liittyy väliaikaisen perintä- ja maksukiellon hakeminen noin 20 miljoonan euron välittömille maksuille, minkä jälkeen yhtiö voi keskittyä liiketoimintansa kehittämiseen.

Yrityssaneerausmenettelyn käynnistäminen edellyttää, että yritys on siihen kelvollinen. Jippi Groupin hallituksen mukaan yhtiö täyttää edellytykset, joihin kuluu mm. positiivinen kassavirta, kyky maksaa menettelyn aikana syntyvät menot sekä se, että merkittävä osa velkojista hyväksyy menettelyn.

Vilkkula toimitusjohtajaksi

Saneeraushakemuksen lisäksi Jippii kertoo vaihtavansa toimitusjohtajaa. Uusi toimitusjohtaja on KTM Matti Vikkula, joka on viimeksi toiminut partnerina PwC Consultingissa liikkeenjohdon konsultoinnissa. Entinen toimitusjohtaja Matti Copeland palaa toimitusjohtajaksi Aura Capitaliin.

Jippii Groupin hallitus on päättänyt kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouksen 15.1.2002 päättämään yrityssaneerausmenettelyn jatkamisesta. Kokous päättää myös suunnatun annin toisen vaiheen lykkäämisestä tai toteuttamatta jättämisestä.

Pienomistajat eivät halunneet osallistua Jippiin osakeantiin

Internet- ja matkapuhelinpalveluyhtiö Jippiin hakeutuminen yrityssaneeraukseen johtuu siitä, etteivät yrityksen pienosakkaat halunneet osallistua heille suunnattuun osakeantiin.

Jippiin hallituksen puheenjohtajan Pekka Vennamon mukaan suurimmat omistajat ovat jo osuutensa hoitaneet syyskuun alussa julkistetun tervehdyttämisohjelman mukaisessa ensimmäisessä annissa, mutta markkinatilanne ei antanut mahdollisuutta saada uutta pääomaa suunnitellun toisen osakeannin kautta.

Jippiin uutiset ovat sysänneet sen osakkeen kurssin syöksyyn Helsingin pörssissä. Yhtiön kurssi romahti viidenneksellä 0,30 euroon. Helsingin Arvopaperipörssi on siirtänyt Jippii Groupin osakkeen ja optio-oikeudet pörssin tarkkailulistalle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.