Mainos

Jukka Moisio Ahlstromin johtoon

Ahlstromin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jukka Moisio, joka tällä hetkellä johtaa Ahlstromin FiberComposites -divisioonaa. Hän on toiminut myös yhtiön varatoimitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena syyskuusta 2003.

Moisio aloittaa toimitusjohtajana syyskuun alussa. Ahlstromin nykyinen toimitusjohtaja Juha Rantanen siirtyy syksyllä Outokummun johtoon.

Huhti-kesäkuun tulos lähes edellisvuoden tasolla

Kuitumateriaalivalmistaja Ahlstromin huhti-kesäkuun voitto pysyi likimain edellisvuoden tasolla. Yhtiön tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 13,8 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden vastaava tulos oli 13,4 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos parani 0,22 euroon viime vuoden toisen vuosineljänneksen 0,18 eurosta.

Yhtiön liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa runsaat kaksi prosenttia 405 miljoonaan euroon edellisvuoden vastaavan ajankohdan 397 miljoonasta eurosta. Myyntimäärät puolestaan nousivat liki viisi prosenttia edellisvuodesta. Huhti-kesäkuun liikevoitto oli hieman yli 17 miljoonaa euroa eli runsaat neljä prosenttia liikevaihdosta.

Ahlstrom uskoo myönteiseen kehitykseen erityisesti Yhdysvaltain markkinoilla.

-Liiketoimintojen uudelleenjärjestelyt Ruotsin, Saksan ja Ranskan tehtailla parantavat liiketoiminnan tehokkuutta vuonna 2004, yhtiö totesi tulostiedotteessaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.