Mainos

Kahvilaketju Starbucks kärsii Australiassa

Yhdysvaltalaisen kahvilajätti Starbucksin alamäki näkyy Yhdysvaltojen lisäksi nyt myös Australiassa.

Starbucks -yhtiö suunnittelee sulkevansa yli 60 kahvilaansa Australiassa. Suunnitelmien toteutuessa kengurumaahan jäisi 24 kahvilaa, jotka keskitettäisiin maan kolmeen suureen kaupunkiin Sydneyyn, Melbourneen ja Brisbaneen.

Starbucks avasi ensimmäisen kahvilansa Australiassa vuonna 2000, jolloin yhtiö pyrki nopealla tahdilla laajentamaan ketjuaan eri puolille maailmaa.

Kahviloiden vähentäminen maailmanlaajuisesti on osa yhtiön talouden tiukentamisohjemaa. Starbucksin tuottavuutta nakertavat mm. kuluttuksien hidastuminen, ruoan hinnan kohoaminen sekä kilpailun lisääntyminen.

Starbucks ilmoitti aiemmin sulkevansa Yhdysvalloissa 600 liikettään ja irtisanovansa noin 12 000 työntekijää tuottavuuden parantamiseksi. Yritys aikoo myös rajoittaa Yhdysvalloissa avattavien uusien liikkeittensä määrän alle kahteensataan.

(MTV3-Reuters)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.