Mainos

Kahvin halpuus uhkaa raakakahvin laatua

Kahviteollisuus alkaa olla jo huolissaan kahvin hinnasta, sillä keskimääräinen maailmanmarkkinahinta on ollut pitkään tuotantokustannusten alapuolella.

Kahvia tuotetaan liikaa ja se on painanut kahvin maailmanmarkkinahinnan pohjalukemiin. Maailmalla puhutaan jo kahvikriisistä, sillä raakakahvin keskimääräinen hinta on ollut reilussa laskussa pari vuotta. Viime vuoden puolesta välistä lähtien hinta on painunut jopa tuotantokustannusten alapuolelle. Hintataso on niin alhaalla, että se uhkaa jo raakakahvin laatua. Kahviteollisuuskin alkaa olla huolissaan kahvin halpuudesta.

Suomalaisissa kahvipaketeissa maailmanmarkkinahinnan osuus muodostaa noin kolmanneksen. Kuluttajalle kehitys näkyy viiveellä halvempina hintoina.

- Mutta jos käännämme asian toisin päin, niin ongelmaksi muodostuu se, että kun menemme alkuperämaihin ja katsotaan, miten viljelijät tulevat toimeen, niin tällä hetkellä he eivät saa riittävästi tuloa siitä, että tulisivat toimeen, sillä tuotantokustannukset kahville ovat korkeammat kuin heidän saamansa hinta myydessään kahvia, sanoo Pauligin toimitusjohtaja Pekka Pirinen MTV3:n talousuutisten haastattelussa.

Tuotannon lisääminen on laskenut hintoja

Kahvin hinta on laskenut pääasiassa sen takia, että kahvintuottajamaat ovat lisänneet tuotantoaan. Kahviteollisuus on huolissaan, eikä se näe muuta ratkaisua kuin satojen pienentäminen.

- Maailman tuotantoa on ehdottomasti supistettava useissa maissa. Yksinkertainen keino on käyttää nykyistä vähemmän lannoitteita. Jo seuraava sato Keski-Amerikassa ja Kolumbiassa on pienempi koska siellä käytetään vähemmän lannoitteita, sanoo Volcafen toimitusjohtaja Paul Möller Talousuutisille.

Viljelijälle maksettava hinta ratkaisee myös kahvin laadun, sillä rahapulassa monet säästävät viljelystensä hoidossa. Aamukahvipöydässä onkin syytä miettiä, mistä kannattaa maksaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.