Mainos

Kainuun Sanomat: Talvivaara haluaa lisätä päästöjään

Kaivosyhtiö Talvivaara haluaa lisätä merkittävästi päästöjään ympäristöön, kertoo Kainuun Sanomat.

Yhtiö on lehden mukaan jättänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle täydennyksen käsittelyssä olevaan ympäristölupahakemukseensa.

Talvivaara haluaisi lähes kaksinkertaistaa tämän vuoden sulfaattikuormitusrajansa ja yli seitsenkertaistaa sen ensi vuodesta eteenpäin.

Mangaania yhtiö haluaa laskea tänä vuonna ympäristöön yli kolmanneksen enemmän kuin luvassa on osoitettu.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.