Mainos

Kaksi levyjättiä uhkaa jättää Spotifyn - Syntyykö lumipalloefekti?

Ainakin kaksi levy-yhtiötä uhkaa jättää verkossa toimivan suositun musiikkipalvelu Spotifyn. Syynä tilanteeseen on tyytymättömyys ruotsalaisen palvelun toimintaan tekijänoikeuskorvauksissa, kertoo NyaAffärer verkkosivuillaan.

Toinen palvelun jättämistä pohtivista levy-yhtiöistä on Naxos, joka on yksi maailman suurimpia klassisen musiikin levy-yhtiöitä. Myös ECM-yhtiö on tyytymätön Spotifyn toimintaan. ECM on suuri jazzmusiikin ja klassisen musiikin kustantaja.

Naxos-yhtiöstä todetaan, että levyjen myynti on Spotifyn takia laskenut. Yhtiön mukaan Spotifyn kautta ei jää rahaa jäljelle tuottajille eikä artisteille. Yhtiöstä arvellaan, että jos Spotify ei muuta malliaan, tulee moni klassisen musiikin yhtiö jättämään palvelun seuraavan vuoden aikana. Naxos ei ole kuitenkaan tehnyt vielä virallista päätöstä Spotifyn hylkäämisestä.

Naxoksella on myös oma palvelunsa musiikin jakoon verkon kautta, jonka kautta kuunnellaan yhtiön mukaan kolme miljoonaa kappaletta kuukausittain. Ruotsissa moni kirjasto käyttää kyseistä palvelua.

Spotify vastaa: Suojaamme musiikkiteollisuutta laittomalta lataukselta

Spotify puolustautuu sanomalla, että yhtiö rakentaa mallia, joka tukee laittomasta lataamisesta kärsinyttä teollisuutta.

- Olemme rakentaneet innostuneen yleisön, josta suuri osa latasi aiemmin kappaleita laittomasti eikä luonut tuloja lainkaan alalle. Nykyään olemme olemme suurin digitaalisten tulojen lähde Ruotsissa, todetaan Spotifysta.

Spotify maksoi vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana 30 miljoonaa euroa tekijänoikeuksien haltijoille.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.