Mainos

Kalasaalis pieneni edellisvuodesta

Merialueen kalansaalis on pienentynyt. Merialueen ammattikalastuksen saalis oli viime yli 15 miljoonaa kiloa pienempi, kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan kalaa pyydettiin yli 100-miljoonaa kiloa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan saaliin pieneneminen johtuu pääosin silakka- ja kilohailisaaliin vähenemisestä.

Tärkein merialueen saalislaji on edelleen silakka. Sitä kalastettiin ennakkoarvioiden mukaan noin 80 miljoonaa kiloa eli 5 miljoonaa kiloa edellisvuotista vähemmän. Määrällisesti toiseksi tärkein saalislaji oli kilohaili.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.